Ahvenanmaa – Suomen vapaamatkustaja
Ahvenanmaa on itsehallintomaakunta, joka on saanut olla Suomen suojeluksessa vapaamatkustajana vailla velvoitteita, mutta saa edelleen nauttia kaikista mahdollisista oikeuksista.
Mm. postin kulku sieltä Suomen alueelle ja päinvastoin, on arvonlisäverosta vapautettua, ei ole maanpuolustusvelvoitetta missään mielessä, paitsi toisinpäin, Suomi puolustaa Ahvenanmaata tarvittaessa.
Jos suomalainen ei läpäise ruotsinkielen tasokoetta, sinne ei voi asettua asumaan tai ostaa sieltä tonttia tai taloa.
Ahvenanmaa sai aikoinaan taloudelliset erivapaudet saaristona ja syrjäseutuna, talousydentasavertaisuuden tasaamiseksi, jonka takia se on noussut ja nyt tukevasti jaloilleen ja vauras osallistumaan maksamaan tasapuolisesti veroja Suomelle.
1921 Ahvenanmaa tunnustettiin Suomeen kuuluvaksi, mutta samalla Suomen hallitus takasi saarelaisten aseman laajennetulla itsehallinnolla.
Ahvenanmaa on osana Suomea EU:n jäsen, mutta se ei kuulu EU:n veroliittoon, mikä mahdollistaa verottoman myynnin laivaliikenteessä Ahvenanmaan ja EU:n välillä.
On aika poistaa nämä erikoisoikeudet, kun Åland on nyt tukevasti jaloillaan ja antaa vastaavasti erityisasema esimerkiksi Hailuodolle, joka on saari ja syrjäseutu, siinä missä Ahvenanmaakin, mutta yhä edelleen taloudellisesti puun ja kuoren välissä, jossa eletään vaatimattomasti, lähes ilman mitään vastaavia erityishelpotuksia.
Ahvenanmaalaiset tai vaikka venäläiset saavat yksipuolisesti ostaa talonsa ja tonttinsa Suomesta halutessaan, vaikka kuinka kielipuolena.
On tosin hyvä, että Ahvenanmaan työttömyysprosentti on nolla, mutta siihenkin ansioon on vaikuttanut olennaisesti Suomen antama erityiskohtelu.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ahvenanmaan ja suomenruotsalaisten erikoiskohtelu pitää ottaa esille, koska heidän saamansa etuisuudet tulevat suomalaisille kohtuuttoman kalliiksi.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58192-osa-suomesta-saastyy-yle-maksulta-...
Suorat kulut ovat miljardiluokkaa. Haittavaikutukset ovatkin moninkertaisia. Mikä on siis haittavaikutus:
1. Kun suomalainen ei osaa oikeita kieliä, niin hän on automaattisesti huonompi kuin vastaava ruotsalainen, hollantilainen, britti ym. kv. kaupassa ja politiikassa. Harvat poikkeukset eivät paranna tätä. Lopputuloksena suomalaisen tuotteen vientihinta on pienempi ja myyntivastus on suurempi.
2. Suomalaiselle nuorella kuluu yksi täysi ahkera henkilövuosi pakkoruotsin opiskeluun. Sen takia hän on yhden vuoden myöhemmin töissä kuin kilpailijamme. Eläkeikätyöryhmän pitäisi ymmärtää tämä.
3. Suomalaisten eläkkeelläolon kesto on 5-9 vuotta lyhempi kuin suomenruotsalaisella, ceteris paribus. Tämä on äärimmäisen suuri taloudellinen rasite suomalaisille.
4. Ruotsinkielisellä nuorella on 400-500% suurempi mahdollisuus päästä hyviin tiedekuntiin kuin suomenkielisellä.
On vain yksi puolue, jolla on kanttia osoittaa sormella näitä epäkohtia. Mutta suuri yleisö ja media leimaa tämän puolueen "räyhäpopulisteiksi".
Esteenä ovat suuret puolueet. Ne eivät voi myöntää, että ovat antaneet tilanteen luisua täysin kieroutuneeksi. Suomenkielinen ylioppilas on altavastaajana koulutuspaikkoja jaettaessa. Tämä ei olisi mahdollista missään muualla maailmassa. Sen verran suuret maat ja kielet ovat ylpeitä omasta kielestä ja kulttuuristaan.
Onneksi nuoriso alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että yhteiskunnan kehitystä ei voi jättää keskustan ja demareiden hartioille. Se tie on jo kuljettu loppuun.
En oikein pidä kataisenkaan linjauksista ja rkp:n nuoleskelusta. Kuuntelisi välillä mitä mieltä oma nuorisoliitto on esim. pakkoruotsista.
Korkeakoulujen kiintiöpaikat ovat poliittisessa keskustelussa aivan liian tabu.
Ahvenanmaa olisi paras mahdollinen maakunta Suomeen tulevien pakolaisten ensisijaiseksi asuinpaikaksi. Tätä voi perustella monella järkevällä argumentilla:
1. Ahvenanmaalla asuu pelkästään suvaitsevaisuudestaan tunnettuja ruotsinkielisiä.
2. Ahvenanmaa on hyvien liikenneyhteyksien päässä. Sinne on helppo tulla esim. Ruotsista ja Tanskasta, jotka ovat alkaneet kiristää omaa pakolaispolitiikkaansa.
3. Ahvenanmaan ilmasto on mannersuomea selvästi lämpimämpi, mikä sopisi erinomaisesti etelästä tuleville maahanmuuttajille. Muualtahan heitä ei tulekaan.
4. Hallituksessa tämä asia varmaan saadaan etenemään Astrid Thorsin arvovallalla. Samalla näytetään pitkää nenää niille suomalaisille junteille, jotka eivät millään opi ymmärtämään monikulttuurisuuden ihanuutta.
Ahvenanmaa on ainutlaatuinen alue ja sen erityisyys tulee säilyttää. Suositten vierailemista.
Ja matkailun kannalta veroedut ovat erinomainen asia.
Muistutan vielä, että mantereen kyljen saaristokunnat nauttivat myös erityisetuja. Länsi-Turunmaa yhtenä niistä.
"Jos suomalainen ei läpäise ruotsinkielen tasokoetta, sinne ei voi asettua asumaan tai ostaa sieltä tonttia tai taloa."
Vanhentunutta tietoa.
"Ahvenanmaa määritellään itsehallintolailla yksikieliseksi ruotsinkieliseksi alueeksi. Maakunnassa asuu yli 1300 suomenkielistä eli 5 % maakunnan asukkaista. Maarianhaminassa suomenkielisten osuus on yli 10 %.
Entinen kansanedustaja Gunnar Jansson sanoi Tv1:n MOT-ohjelmassa 25.10.2004: "Koko Ahvenanmaan itsehallintojärjestelmä perustuu syrjintään. Syrjiä saa kahdella edellytyksellä, a) syrjintään on objektiiviset perusteet, b) nämä perusteet on laissa määritelty."
Suomenkielisten syrjintä, nöyryyttäminen ja kielirasismi on viety todella pitkälle. Maakunnassa ei ole ainuttakaan suomenkielistä peruskoulua eikä suomenkieliset lapset saa kouluissa edes kunnollista äidinkielen opetusta, koska samoilla tunneilla vapaaehtoista suomea opiskelevat ruotsinkieliset madaltavat opiskelun tason. Ahvenanmaalla suomenkielisillä ei ole oikeutta saada muitakaan kunnallisia palveluita suomen kielellä. Lisäksi kotiseutuoikeuden saadakseen henkilön on todistettava tyydyttävä ruotsin kielen taito.
Maakunnan koulujen opetuskieli on ruotsi eikä Ahvenanmaan kouluissa ole ruotsinkielisille pakollista suomen kielen opetusta.
Ahvenanmaan itsehallintolakia olisi mahdollista saattaa nykyaikaa vastaavaksi Suomen eduskunnan ja Ahvenanmaan maakuntapäivien yhteisellä päätöksellä. Kuitenkin ahvenanmaalaisten asennevamma suomenkielisiä kohtaan estää oikeudenmukaisuuden toteutumisen.
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin nosti Suomen valtiota vastaan kanteen 27.7.2004 niin sanotun Yhdenvertaisuusdirektiivin 2000/43/EY täytäntöönpanon myöhästymisestä Ahvenanmaan maakunnassa."
On oikein hyvä ettei Ahvenanmaan rantoja myydä. Hieman faktoja maan omistamisesta Ahvenanmaalla:
"Ulkopaikkakuntalaisten maanomistusta Ahvenanmaalla on kuitenkin helpotettu joitakin vuosia sitten. Nykyään Ahvenanmaalta voi ostaa tontin ympärivuotista asumista varten myös ilman kotiseutuoikeutta jos tontti on kaavoitetulla alueella ja sen koko on maksimissaan 4000 neliömetriä. Kaavoitettuja alueita ei ole aikaisemmin ollut pienissä saaristokunnissa, joissa useimmat asuvat esi-isiensä mailla omakotitalossa."
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:139:...
"On oikein hyvä ettei Ahvenanmaan rantoja myydä. Hieman faktoja maan omistamisesta Ahvenanmaalla:"
Olisiko oikein että täällä manner-Suomessakin laitettaisiin ulkopaikkakuntalaisille rajoituksia maanomistuksessa jos ei suomen kieli taivu?
Minne muuten katosivat Ahvenanmaan suomenkielisten oikeudet omaan kieleensä v. 1921 kun saarimaakunta itsehallinnon sai?
Ahvenan ei ole ainutlaatuisuutensa verrattavissa mihin tahansa Suomen alueeseen. Suosittelen siellä käyntiä, niin asia valkenee.
Lisättäköön vielä, että kotipaikkaoikeuden saaminen ei edellytä ruotsin taitoa:
"Maan omistamiseen Ahvenanmaalla tarvitaan ns. kotiseutuoikeus (ruots. ”hembygdsrätt”), jota voi hakea asuttuaan maakunnassa viisi vuotta. Jos hakija on ollut kirjoilla jossakin Ahvenanmaan 16:sta kunnasta mainitun viisi vuotta ei kotiseutuoikeuden myöntäjällä, Ahvenanmaan maakuntahallituksella, ole mitään syytä kieltää oikeutta. Kotiseutuoikeutta haetaan maakuntahallituksesta saatavalla kaavakkeella." (Lähde sama kuin edellä)
"Ahvenan ei ole ainutlaatuisuutensa verrattavissa mihin tahansa Suomen alueeseen."
Yleensä tätä ainutlaatuista, uniikkia määritelmää käyttää Suomen ruotsinkielinen vähemmistö itsestään, "vaatimattomia" kun ovat luonnostaan. Ikävä vain ettei tuo ainutlaatuisuus näy muuta kuin heidän ylikehittyneessä egossaan ilman minkäänlaista substanssia.
Ps. Nämä ainutlaatuiset saaret kuuluvat Suomelle, mutta ruotsinkielisillä on täysin vapaa oikeus muuttaa Ruotsiin palvomaan kieltään oikeassa ympäristössä.
Oikeassa olet. Pitäisi pujut laittaa armeijaan ja kaikki muukin erityikohtelu lopettaa.
Nythän ilmeisesti eivät joudu maksamaan edes YLE:n lanseeraamaa uutta media maksuakaan.
Ihan paska paikka. 90%:a paikallisista haluaa liittyä joko Ruotsiin tai Norjaan. Varsinkin opiskelu ja työelämässä.
Mamma ja Pappa jåå sitten kustantaa kaikkea kivaa.
Jos saarta ei saa linnoittaa niin annettakoon suosiolla ruotsille hyvään hintaan vuokralle.
Meinaan se saari on ekana miehittäjien kiikarissa ja sen paikan takaisin valtaus, jos se nyt edes onnistuu maksaa 10:ien tuhansien suomalaisten miesten veren.
" Ahvenanmaa on ainutlaatuinen alue ja sen erityisyys tulee säilyttää. Suositten vierailemista."
Jos tykkäät snapsilauluista, hirvikärpäsistä, kalastuksesta niin mikäpäs siinä.
Tänään oli postilaatikossa Åland-kesä matkailuesite.
Sitten voisin matkustaa, jos suomenkielisten oikeudet olisivat kunnossa. Nyt boikotoin tasan tarkkaan koko maakuntaa.
Kannattaisi ottaa huomioon tuota aluetta markkinoidessaan, että moni muukin saattaa ajatella samalla tavalla.
Omapa on häpeäsi. Maailma ylipääntänsä on sinulle aika suljettu, kun niitä suomenkielisten oikeuksia ei juuri mistään löydy.
"Omapa on häpeäsi. Maailma ylipääntänsä on sinulle aika suljettu, kun niitä suomenkielisten oikeuksia ei juuri mistään löydy. "
Lauri on löytänyt henkisen maansa. Millaisen musiikin se tekee helsingin paloneinässä olevasta golf radasta vs ahvenanmaan lohi?
Sitä paikka ei kierrä, kuin suomen hurrit ja hölmöt johon Lauri eittämättä jompaankumpaan kuuluu.
"Omapa on häpeäsi. Maailma ylipääntänsä on sinulle aika suljettu, kun niitä suomenkielisten oikeuksia ei juuri mistään löydy."
Aika merkillinen näkökulma että oikeudet olisivat jotenkin sidoksissa kieleen, mutta ei mitenkään erikoinen tältä "uniikilta" vähemmistöltä joka palvoo merkityksetöntä kieltänsä lähes neuroottisesti. Hurrit pelkäävät että maailmanloppu tulee kun pakkoruotsi lopetetaan ja kaikki ruotsinkieltä puhuvat ajetaan Itämerereen? Todennäköisempää on että nuoriso tajuaa realiteetit ja ymmärtää ettei ruotsinkielisten kanssa voi tehdä politiikkaa tasapuolisesti koska hurrit pelaavat kaksilla korteilla tilanteen mukaan.
"Omapa on häpeäsi. Maailma ylipääntänsä on sinulle aika suljettu, kun niitä suomenkielisten oikeuksia ei juuri mistään löydy. "
Miksi maailma olisi suljettu?
Suomenkielisille pitää olla Suomessa samat oikeudet kielestä riippumatta. Siinä olet oikeassa, että suomenkielisten oikeuksia ei vieläkään täysimääräisesti tässä maassa löydy.
Mutta se ei maailmaa sulje, päinvastoin se saa ihmiset ajamaan asiaa, joka olisi pitänyt ajaa jo ajat sitten.
Se on suomenkielisten häpeä, että antavat kyykyttää itseänsä. Nyt kasvaa kuitenkin uusi sukupolvi ( on jo ) , joka ei tirkistele maailmaa ruotsinkielen tapinreiästä.
Pakkoruotsin opiskelu häviää parissakymmenessä vuodessa.
Mitä kulttuuriin tulee, niin Suomi on idän ja lännen kulttuurien kohtauspaikka. Täällä sekoittuvat idän bysanttilainen hieno kulttuuri ( mm. ortodoksisuus) ja lännen kulttuuri.
Mm. Kalevala koottiin Karjalasta suomenkielellä laulettujen runojen ja värssyjen avulla. Karealinismista keräsivät suuret suomalaiset taiteilijat inspiratiotaan sekä maalauksiin, kirjallisuuteen, että musiikkiin.
En ole vain missään tavannut moista asennetta, kuin suonmenruotsalaisten keskuudessa. Valitettavasti he ajavat valot päällä seinään. Olisko pitänyt ottaa sittenkin sodan jälkeen joku Karjalan pakolainen sinne ruotsinkieleisiin kuntiin, jotta veri olisi vaihtunut?
Ruotsinkielisillä on oikeus omana kieleensä ja kulttuuriinsa, muttei se ole avain mihinkään sen enempää kuin suomenkielisyyskään, tai positiivisesti ajatellen, ollaan samalla viivalla ja maailma on avoin.
Ja Ahvenanmaata boikotoin edelleen. On turha kuvitella,että haluaisin panna rahani johonkin, jossa minua kohdellaan kuin toisen luokan kansalaista.
Turistina kohdellaan erittäin hyvin. Ja maata voit ostaa koska vain kaavoitetulta alueelta.
Lauri on camoon bätrre folke. Hun tala sverige ja 15 muuta kieltä. Hän säveltää kuvista maailman kauneinta musiikkia, tai siis hänen tietokoneensa.
Tottakai hurri kohtelee toista hurria smanlailla.
Laula Lauri joku hurri snapsilaulu.
Jos annan Wallinin kuvan niin tuleeko hyvä snapsilaulu?
Jos osaa säveltää, niin pitää säveltää.
Jos osaa puhua 50 kieltä, niin pitää puhua 50 kieltä. So what, kullakin on taitonsa.
Appiukko selvisi elävänä talvisodan ajan Taipaleessa, ja myöhemmin Valkeasaaresta, Siiranmäestä ja Vuosalmi-Äyräpäästä. Tavallinen kansanmies. Aina se muutamat aatelisarvot voittaa.
Meillä kullakin on taitomme, mutta yksi taito on ylitse muiden,nimittäin sydämen sivistys ja empatiakyky.
Boikoitoin edelleen Ahvenanmaata. Esikoisoikeuksiaan ei kannata myydä hernekeitosta.
I
Ahvenanmaan suomen kielen vastaista politiikkaa puolustellaan sillä, että "Ahvenanmaalla on itsehallinto". Jos joku ulkopuolinen taho, esim. Helsinki, pakottaa Ahvenanmaata syrjimään ei-ruotsinkielisiä niin eihän Ahvenanmaalla ole silloin itsehallintoa! Itsehallinto tarkoittaa sitä, että Ahvenanmaa voi itse päättää syrjitäänkö ei-ruotsinkielisiä ahvenanmaalaisia vai ei. Ahvenanmaan ruotsinkielinen kielienemmistö on siis itse päättänyt syrjiä ei-ruotsinkielisiä.
Itsehallinto oikeuttaa siihen, kun itsehallinto määritellään ruotsalaisittain. Se ei kuitenkaan oikeuta väittämään, että itsehallinto pakottaa Ahvenanmaan syrjimään ei-ruotsinkielisiä ahvenanmaalaisia. Itsehallinto oikeuttaisi myös suvaitsevaisuuteen, mutta sitä vaihtoehtoa Ahvenanmaan ruotsinkieliset eivät halua. Näin ollen Ahvenanmaasta on tehty ahvenanmaalaisten itsensä toimesta Suomen rajojen sisäpuolelle virallisesti rasistinen yhteisö. Ahvenanmaan ruotsinkielisten mielestä laillinen rasismi on hyväksyttyä ja parempaa rasismia. Ahvenanmaalaiset jopa ylpeilevät sillä!
Se kuinka itsehallinto ymmärretään aivan eri tavoin ruotsinkielisessä kulttuurissa käy todisteeksi siitä, että suomenkielinen ja ruotsinkielinen kulttuuri eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.
Ratkaisija: OKA Ahvenanmaan itsehallintolain tulkinnasta Ahvenanmaan suomenkielisten omakielisen kouluopetuksen puuttumisesta kantelun tehneelle henkilölle ilmoitettu, että Ahvenanmaan itsehallintolain (670/51) 35 §:n 1 momentin mukaan Ahvenanmaan maakuntapäivät ja kunnat eivät ole velvollisia ylläpitämään tai kannattamaan muita kouluja kuin niitä, joiden opetuskielenä on ruotsin kieli.
Pykälän 2 momentin mukaan valtion oppilaitoksissa on opetuskielenä ruotsin kieli. Oikeuskansleri on ratkaisussaan todennut, että Ahvenanmaan itsehallintolakia säädettäessä on noudatettu valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n edellyttämää vaikeutettua lainsäätämisjärjestystä.
Näin ollen mainitut itsehallintolain 35 §:n säännökset ovat laillisessa järjestyksessä säädettyjä poikkeuksia hallitusmuodon 5 §:stä, jonka mukaan Suomen kansalaiset ovat yhdenvertaiset lain edessä, samoin kuin 14 §:n 3 momentista, jossa on säädetty, että suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisiä ja taloudellisia tarpeita tulee valtion tyydyttää samanlaisten perusteiden mukaan. http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/1990/19900142
Jk. Suomenkielisten ja ruotsinkielisten tasa-arvo on Oikeuskanslerin mielestä ruotsinkielisten syrjintää!
Lauri Gröhn kirjoittaa: "Ahvenan ei ole ainutlaatuisuutensa verrattavissa mihin tahansa Suomen alueeseen. Suosittelen siellä käyntiä, niin asia valkenee."
.....lainaus alkaa.....
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
24 päivänä helmikuuta 2005 (1)
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Direktiivi 2000/43/EY – Määräajassa tapahtuvan täytäntöönpanon laiminlyönti
Asiassa C-327/04, jossa on kyse EY 226 artiklaan perustuvasta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevasta kanteesta, joka on nostettu 27.7.2004,
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään D. Martin ja M. Huttunen, prosessiosoite Luxemburgissa,kantajana,
Suomen tasavalta, asiamiehenään T. Pynnä,vastaajana,
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja R. Silva de Lapuerta sekä tuomarit J. Makarczyk ja J. Klučka (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: P. Léger,
kirjaaja: R. Grass,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn, päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,on antanut seuraavan tuomion
1 Euroopan yhteisöjen komissio on kanteellaan vaatinut yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että Suomen tasavalta ei ole noudattanut rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta 29 päivänä kesäkuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/43/EY (EYVL L 180, s. 22) mukaisia velvollisuuksiaan, koska se ei ole saattanut voimaan tämän direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä Ahvenanmaan maakunnan osalta tai ei ainakaan ole ilmoittanut niitä komissiolle.
2 Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on annettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 19.7.2003 ja ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.
3 Koska komissiolle ei ollut ilmoitettu direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettuja suomalaisia oikeussääntöjä, se aloitti EY 226 artiklassa tarkoitetun jäsenyysvelvoitteiden laiminlyöntiä koskevan menettelyn. Kehotettuaan virallisella huomautuksella Suomen tasavaltaa esittämään huomautuksensa komissio antoi 5.2.2004 perustellun lausunnon, jossa se kehotti Suomen tasavaltaa toteuttamaan lausunnon noudattamisen edellyttämät toimenpiteet kahden kuukauden kuluessa lausunnon tiedoksiantamisesta.
4 Suomen viranomaiset vastasivat perusteltuun lausuntoon 31.3.2004 päiväämällään kirjeellä ja totesivat, että direktiivin täytäntöönpanoa valmisteltiin Ahvenanmaan maakuntahallinnossa.
5 Koska komissio ei saanut Suomen viranomaisilta tietoja, joiden perusteella se olisi voinut katsoa, että direktiivin täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet oli toteutettu, se päätti nostaa esillä olevan kanteen.
6 Suomen tasavalta on vastauksessaan tunnustanut kanteen perustelluksi.
7 Näin ollen on todettava, että Suomen tasavalta on jättänyt täyttämättä sille direktiivin mukaan kuuluvat velvoitteet, koska se ei ole antanut määräajassa direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä Ahvenanmaan maakunnan osalta.
Oikeudenkäyntikulut
8 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Koska Suomen tasavalta on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Suomen tasavalta on jättänyt täyttämättä sille direktiivin mukaan kuuluvat velvoitteet, koska se ei ole antanut määräajassa rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta 29 päivänä kesäkuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/43/EY noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä Ahvenanmaan maakunnan osalta.
2) Suomen tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset
.....lainaus loppuu....
Linkki:
http://curia.europa.eu/jurisp/cgi-bin/gettext.pl?lang=fi&num=79949775C19...
Jk. Ja kustannukset maksatetaan suomalaisten veronmaksajien rahoista, koska Avhenanmaa on itsenäinen finanssialue.
Lähde: Verotulojen tasausjärjestelmä Ahvenanmaan ja valtion välillä:
1990-luvun kokemukset.
Valtionvarainministerinä ollessaan Niinistö asetti työryhmän selvittämään Ahvenanmaan ja Suomen välisiä tulonsiirtoja ollessaan valtiovarainministerinä. Työn tulos saatiin vihdoin julkaistua. Se on karmeaa luettavaa manner-Suomen
veronmaksajille.
Mm. lainattua:
"Maakunnassa ei ole varainhoidon valvontaa julkisen sektorin
tärkeimpien tulojen suhteen (valtiolta tulevat varainsiirrot),
poikkeuksena kunnallisverot. On toki olemassa mahdollisuus ottaa
käyttöön maakuntavero."
Em. tarkoittaa,että on mukavampi saada valtiolta tulonsiirrot
0,45%-säännön mukaan kuin säätää maakuntavero,jonka A. voisi itse
säätää kenenkään sitä estämättä.
Edelleen:
"Tarkastelujakson aikana on käynyt ilmi,että A. on ollut nettosaaja ja
että valtion Ahvenanmaahan liittyvät menot ovat olleet 100-120 miljoonaa
markkaa valtion Ahvenanmaalta saamia verotuloja suuremmat."
Edelliseen viitaten:
-Ahvenanmaalla on 27 000 asukasta.
-Ahvenanmaan tapaus paljastaa,että Suomen valtion aluepolitiikka pyörii
väärin päin.
Edllisten lisäksi on todettava:
-Ahvenanmaa ei osallistu Helsingin keskushallinnon ja ministeröiden
kustannuksiin.
Siitä huolimatta Ahvenanmaa valittaa,että se ei saa palvelua ruotsiksi.
Siis tarkoittaa hurrilogiikalla sitä,että suomalaisten pitäisi palvella
ilmaiseksi ahvenanmaalaisia.
Suomalaislogiikan mukaan ilmaispalvelut eivät voikaan olla koskaan
laadukkaita.
Sen lisäksi,Ahvenanmaa ei osallistu sen armeijan kustannuksiin,jonka
edellytetään puolustavan Ahvenanmaata kriisiaikana.
Ahvenanmaa on demilitarisoitu jo 1850-luvulla lähinnä Venäjän ansiosta.
Demilitarisointi ei kuitenkaan estänyt Ruotsin armeijaa miehittämästä
Ahvenanmaata kevääällä 1918!
Netti on pullollaan näitä narinoita Ahvenanmaan "loisimisesta" Suomen kyljessä, ilman mitään velvoitteita.
TUTKIKAA IHMISET ENNEN KUIN ALATTE HUTKIMAAN.
Ahvenanmaan itsehallintolaki ja maanhankita laki ovat vapaasti ja julkisesti luettavissa netissä myös SUOMEN KIELELLÄ.
Monissa teksteissä väitetään että Ahvenanmaa on nettosaaja eli saa enemmän kuin maksaa veroina valtiolle. En ole näitä laskelmia nähnyt, joten en voi niitä kommentoida mutta kuten on moneen kertaan monissa yhteyksissä netissä sanottu Ahvenanmaa saa Suomen valtiolta tasoituksena jälkikäteen vuosittain 0,45 % Suomen valtion tuloista lukuunottamatta valtion lainoja, tämä on totta, mutta seuraava asia on jätetty sanomatta:
Niillä rahoilla Ahvenanmaan maakuntahallitus kustantaa itsehallinnon piiriin kuuluvia asioita, JOTKA MANNER-SUOMESSA KUULUVAT VALTION KUSTANNETTAVIKSI JA HOIDETTAVIKSI.
näitä asioita ovat mm:
- Koulutus (myös opintotuki asiat)
- Terveydenhoito
- Muinaismuistomerkit ja museot
- Sisäinen liikenne
- Poliisi
- Radio ja tv toiminta
- Ympäristöasiat
- Kunta-asiat
- Kulttuuri ja urheilu (Ahvenanmaalaiset urheilijat edustavat kuitenkin aina Suomea kansainvälisissä kisoissa.)
- jne jne ...
KOSKA KUNTA ASIAT KUULUVAT ITSEHALLINNON PIIRIIN, NIIN AHVENANMAAN KUNNAT EIVÄT SAA KUNTIEN VALTIONOSUUKSIA KUTEN MANNER-SUOMEN KUNNAT SAAVAT. Sen sijaan Ahvenanmaan kunnat saavat vastaavat tuet Ahvenanmaan maakuntahallitukselta.
Ahvenanmaalle voi muuttaa asumaan kuka tahansa ilman mitään ruotsin kielen tasokokeita. Kiinteän omaisuuden (eli tonttien ja kokonaisten rakennusten) ostaminen tai vuokraaminen on ilman kotiseutuoikeutta luvanvarainen. Lupaa ostoon/vuokraamiseen haetaan Ahvenanmaan maakuntahallitukselta. On sitten aivan toinen asia myönnetäänkö niitä lupia vai ei ja millä perusteella, mutta Ahvenanmaan maanhankintalain perusteella se on mahdollista. Kerros- ja rivitalohuoneistot eivät sitävastoin ole kiinteää omaisuutta koska niissä ostetaan osakkeita eli osuuksia kiinteistöyhtiöistä. Nämä osakkeet puolestaan oikeuttavat hallitsemaan tiettyä huoneistoa, jonka puolestaan omistaa kyseinen kiinteistöyhtiö.
Mitä taas tulee koulutukseen itsehallintolaki toden totta syrjii äidinkieleltään ei ruotsinkielisiä henkilöitä, koska opetus annetaan vain ruotsiksi.
Mitä tulee muihin kunnallisiin ja maakunnallisiin palveluihin niin ainakin oman kokemukseni mukaan (joka rajoittuu vain kirjastoon ja terveyskeskukseen Maarianhaminassa.) niin vaikka lainsäädäntö ei velvoitakaan järjestämään palveluita kuin vain ja ainoastaan ruotsinkielellä, niin sitä pyytävälle kyllä pyritään järjestämään palveluita myös muulla kielellä kuin ruotsiksi.
Suomen kielellä pärjää kohtuullisen hyvin Maarianhaminan ravintoloissa ja liikkeissä ja palvelun taso on keskimäärin hyvää ja ystävällistä. Toki ei ihan joka paikassa ollut suomenkielistä henkilökuntaa tai kielitaito oli takeltelevaa, mutta ei missään kuitenkaan oltu ylimielisiä tai katsottu pitkin nenänvartta Manner-Suomalaista asiakasta. Tosin se johtui varmaan omasta avoimesta asenteestani heitä kohtaan. Asiaa auttoi myös se että ymmärrän melko hyvin ruotsia ja puhun sitä kohtalaisesti.
Sanontahan kuuluu "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" Eli jos itse käyttäytyy hyvin ja avoimen asiallisesti ilman mitään asennevammaisuutta niin kyllä vastavuoroisesti saa hyvää palveluakin.
Televisio ja radiotoiminta kuuluu itsehallinnon piiriin joten Ahvenanmaalaiset maksavat tv-lupansa Ahvenanmaan maakuntahallitukselle, joka puolestaan ylläpitää itse ainakin yhtä radiokanavaa sekä välittää ruotsin kanavien lisäksi ainakin Tv1, Tv2, Mtv3, FST ja Nelosen kanavat sekä Ylen ykkösen ja Radio Suomen kanavat ruotsinkielisten kanavien lisäksi.
Suomenkielisistä kanavista maanpäällisessä digi-tv:ssä näkyvät/kuuluvat tosin vain Tv1 ja Tv2 sekä Radio Suomi. Muut ovat kaapelitalouksissa näkyviä/kuuluvia kanavia. Tässä suhteessa asiat ovat parantuneet huomattavasti 1980-luvusta, jolloin ahvenanmaalla näkyi vain yksi Suomen tv kanava, jossa esitettiin vuorottain joko tv1:n tai tv2:n ohjelmistoa.
Toki paljon on Ahvenanmaalla parannettavaa suomenkielisten oikeuksien ja palveluiden saatavuuden osalta tehtävää, mutta eivät ne ihan niin huonolla tolalla ole kuin monet netissä kirjoittelevat antavat ymmärtää.
Niin ja tuosta Ey-tuomioistuin asiasta, josta tällä sivustolla on keskusteltu, en ota itse asiaan kantaa, kun en ole vielä asiaan perehtynyt, mutta Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan mikäli Suomi saa maksettavakseen Ey-tuomioistuimelta sanktioita, jostakin asiasta, joka kuuluu Ahvenanmaan itsehallinnon piiriin, kuten tässä tapauksessa on asianlaita, niin maksuvelvollisuus kuuluu AHVENANMAAN MAAKUNTAHALLITUKSELLE ei SUOMEN VALTIOLLE. Jos Suomen valtio on jättänyt perimättä saamiaan sanktioita Ahvenanmaan maakuntahallitukselta, niin se on valtion oma häpeä, mitä on jättänyt käyttämättä sille kuuluvaa oikeutta.
Ahvenanmaalla varallisuus ja työllisyystilanne on erittäin hyvä (mm. veroetujen vuoksi). Miksi siis Ahvenanmaa saa niin paljon nettoa Mannersuomalaisten veromarkoista? Eikö Ahvenanmaa voisi vauraana maakuntana maksaa vähintäänkin omat kulunsa ja ehkä vielä vähän lisää Mannersuomelle, esim. saaren sotilaallisia puolustuskuluja (valvonta jne) kompensoidakseen.
On täysin käsittämätöntä, että suhteessa köyhempi Mannersuomi maksaa nettona rikkaalle maakunnalle suuria summia. Eikä siihen ole edes laskettu kaikkia kuluja, esim. puolustuskulut.
Väännä lukuja miten tahansa, niin lopputulos on se, että sieltä saarelta tulee paljon vähemmän euroja mantereen suuntaan kuin mitä täältä pumpataan sinne.

Kommentoi 30 kommenttia