halonen.blogit.uusisuomi.fi

Helppo ja toimiva yhtälö EU:n rahaliitolle, jos se vaan kelpaisi

Eläkerahastot ovat hajasijoittaneet rahansa niin laajalle myös muualle maailmaan, että Kreikan luottokriisi ei kaataisi täysin EU:n laina- ja sijoitusjärjestelmää romahtaessaan, jota EU:n rahaliittolaisten joukossa mm. Suomi yrittää pelastaa, runsaan 1.6miljardin euron lisärahalla, menettäen lopulta myös senkin lisäsijoituksen.

Tällä tavalla muiden EU- rahaliittolaisten järjettömässä kimpassa ajattelemattomana joukkosieluna toimimalla, tukemalla Kreikkaa muiden mukana, Suomi häviää yli 1.6 miljardin ”lisälainansa”, Kreikkaan aiemmin sijoittamiensa osuuden lisäksi yli 1.6 miljardia ”eurojen taivaaseen”, Kreikan sairaan ja mahdottoman yhtälön talouden lopullisesti romahtaessa.

Holtittomasta ja härskistä asenteesta kertoo mm. Kreikan sukellusveneisiin, hävittäjiin ja hyökkäysvaunuihin, välittömästi ensimmäisessä erässä saamasta tukirahasta lohkaisema 8- 9 miljardin yllätyssijoitus.

Myöskään toimimattomien ja elinkelvottomien yritysten tukeminen on järjetöntä, sen sijaan  mieluummin niiden kannattaa antaa kaatua mahdottomuuteensa.

Miksi kukaan ei ollut kiinnostunut Kreikan velkakirjoista, joista olisi heti käynyt ilmi kaikki se tarvittava, mitä lainoja, millä ehdoilla ja keneltä, rahoitus selitettyyn näennäislainaan Kreikalle oli annettu. Samalla Kreikan kansantalous olisi pitänyt ottaa punnittavaksi, mm. epäterveine mataline eläkeikineen ja uskomattomine virkamiesten ja lähipiirin sairaine etuisuuksineen.

Sen sijaan, EU:ssa uskottiin kreikkalaisten sepittämä ja tuulesta temmattu huijaus ja velkaselitys, jonka perusteella EU nielee oman typeryytensä ja antaa ”lisälainaa” Kreikalle.

Jos EU:n ”lainaa” ei olisi myönnetty noin huterilla perusteilla, ja vieläpä tukiaisperusteisiin myöntyen täysin Kreikan omaan harkintakykyyn luottaen, vaan laina olisikin myönnetty pääomalainana.

Kaikki ne kohteet, jotka eivät ole oikeasti toimivia yrityksiä, kaatuisivat automaattisesti, niin kun niille pitäisikin käydä.

Samalla toimintakelpoiset yritykset joutuisivat ottamaan kompressoidun ja terveen säästölinjan, selvitäkseen lainoistaan pääomalainan takaisinmaksupakon edessä ja ehdoilla.

Pankeissa olevat säästäjien rahat sen sijaan olisi pitänyt turvata valtion toimesta, valtion niin ikään ottamalla maansa pankeilta vastaava määrä lainaa valtion käyttöön.

Samoin olisi asia ollut, jos Suomen edellisen -90 luvun laman pankkitukien sijaan yritystoiminta olisi tervehdytetty myöntämällä pääomalainaa pankkitukien sijaan, niin kaikki ne firmat, joilla ei olisi ollut edellytyksiä toimia, olisi annettu kaatua mahdottomien rahoitusyhtälöiden edessä, kun ne kaatuessaan samalla veivät mennessään epäterveet tukiaisensakin.

Samalla ne toimintakykyiset ja elinkelpoiset firmat olisivat automaattisesti erottuneet omiin leireihinsä ja päässeet jaloilleen, palkkiona ponnisteluistaan säästökuurin kanssa.

Suomen on herättävä heti, ruvettava toimimaan järkevästi, ja estettävä velkaantuminen, jotta emme ajautuisi Kreikan kaltaiseen tilanteeseen itse, josta palautuminen jälkeenpäin ei onnistuisi edes kymmenissä vuosissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Miksi Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen toimivat Suomen etujen vastaisesti? Maksoiko Kehittyvien maakuntien yhdistys heille? Vai EK? Sinnehän meni miljardit ja minäkin veronmaksajana maksan niitä.

Ovatko Velka-Jyrki ja Muisti-Matti vain ostettuja vai niin helkkarin tyhmiä?

Käyttäjän johantranberg kuva

Näinhän se olisi. Puhelinvippaava ja sosiaalitoimistossa tramppaava kansamme ei tosin tätä ymmärrä vaan valtan äänestellään eniten valehteleva vasemmistopumppu vuosikymmenestä toiseen :(

Käyttäjän henry2 kuva

Tällasta lakia kaivattais:
Eläke- yms. rahastoja joille valtio antaa takuut tms.:
- Saa ainoastaan sijoittaa kotimaan osakkeisiin, [lyhytaikainen sijoitus] muuten takuut vek.
- Pitkäaikaisena sijoituksina pitää olla vähiintäin 80% rahaston kokonaisarvosta, missä raha lainataan kotimaan teollisuuden ja yritystoiminnan investointitarpeisiin. Jos ei passaa, niin takuut vek.

Selkokielenä:
- Osakkeiden omistus ei anna rahaa yhtiöiden investointitarpeisiin, vaan on spekulaation lievempi muoto.
- Suora investointien rahoittaminen Suomessa antaa suomalaisille työtä, muttei sopivia kohteita löydy joka päivä, joten lyhytaikaiset sijoitukset ovat tarpeen.
- Ja paskat siitä mitä EU sanoo; rautaa etelärajalle ja tulkoot tänne jos niillä on asioita.

Henry

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja